ULTRA BRA - SOKEANA HETKENÄ

Tiilitalojen keskellä
hän kirjoitti minulle nimensä
kiinalaisin kirjaimin
vetoavalla hymyllään
houkutteli minut porttikäytävään

Kerran lumitraktori
mursi tästä seinästä palan
täällä on oma tuoksunsa
hämärän kivisen paikan
rautaisen portin öljytyt saranat

Kun siirtyy äkkiä
päivänvalosta pimeään
kestää tottua näkemiseen

Sokeana hetkenä hän suuteli minua
eihän voi tuntea ihmistä
joka ei kerro itsestään mitään

Sunnuntaina on juhlavaa
kävellä hiljaisia katuja
olla matkalla tapaamiseen
ihmiset vetävät naruista
vakavia koiria ulkoilutetaan

MONENLAISIA RAUNIOITA

Ehei, ei rauniokoiria. Pikemminkin yksi ihmisraunio rakennuksen raunioilla. Hmmm... Mä kävin kattomassa omaa historiaani kohta parinkymmenen vuoden takaa, eli sitä Yläastetta, jonka penkkejä on kulutettu enemmän tai sitten vähemmän. Yleensä vähemmän. Luulen, että mun henkinen hammasta purren meininki alkoi viimeistään siellä silloin, tosin saattoipa purkautua kaikkena muuna kuin nieleskelynä ja hiljaisuutena. Huoh, voisipa sanoa että Oi niitä aikoja. Kuvatodiste täytyi tietenkin napata, valitettavasti kännykkäkameralla, kun reissu ei ollut ennalta suunniteltu.No joo, kuluneen viikon aikana on taas niitä surullisen kuuluisia C-osia tullut elämään ja valitettavan sopivasti täysin epäsopivaan aikaan. Ja vaikka elämässä on ihmisiä, joita ystäviksi kutsutaan, niin tuntuu että Juicea lainaten on joskus niin kovin yksin niillä ajatusten raunioilla. Krapulalla taas ei ole osuutta asiaan sikäli kun meikäläisestä puhutaan, vaikka siitä itse biisi taitaa kertoakin. Mikä meistä ihmisistä tekee niin kovin erilaisia? Lähtökohdatko, vai sekö miten elämää on opetettu elämään? Kuinka suuri merkitys elämänkokemuksella on?

Jos mä mietin omia hommiani, niin on pakko todeta, että hitosti on matkan varrella kasvettu. Kuinka paljon sitä sitten voi kasvaa, ihmisenä? Kuinka paljon niitä kasvattavia asioita yhden ihmisen elämään mahtuu? Miksi tulee se tunne, ettei enää jaksa? Ja kuitenkin aina sanotaan, ettei enempää anneta kuin mitä jaksaa kantaa. Entä jos on heikko? Tai tulee heikoksi? Eikä jaksa enää kantaa. Mitä sitten? Onko sitten se raunio, vai eikö enää edes sitä? Mitä virkaa on rauniolla?

Koska mä ehkä vastaisin tohon viimiseen, ettei mitään, niin kai sitä on sitten taas kerran oltava se vahva vaikkei paskaakaan kiinnostaisi. Ja kun puret hammasta, menet ja teet, niin jotkut ei ehkä ikinä huomaakaan sitä sisäistä rauniota. Jos joku ei huomaa sitä, niin onko silloin raunio vai luuleeko vaan olevansa? Onko ainoastaan sillä ihmisellä paha mieli, joka julkisesti ja avoimesti itkee?

Sitä pohtien.

MEIDÄN LAIVASSA, MEIDÄN LAIVASSA...

...Siinä on iso reikä pohjassa. Ja se uppoaa, ja se uppoaa, jos et ryhdy pumppaamaan :)

Soudut ja AfterPartyt hoidettu kunnialla, aivan loistava viikonloppu!

Pirteät Firebirdsit Leikarilla starttivalmiina

Venyttelyä ennen stadionille lähtöä - URHEILUN SYVIN OLEMUS

Todistettavasti soutanut

Sutsisatsisatsaa Soutustadionilla

Pitkä ja Pätkä - molemmat Pätkän vaatteissa

Tiitu - kaikkien pumppunaisten ylipäällikkö kera GhettoBlasterin

IltapippalointiaKaikki kiva loppuu aikanaan eli koti kutsuu

Kotimatkan kohokohta

Lisää kuvasaastetta ja selontekoa myöhemmin!

18 TUNTIA ARMONAIKAA

Nimittäin siihen hemmetin pitkään soutu-urakkaan. Saas nähdä kuin meidän käy! Sääennusteen mukaan kelin pitäisi olla hyvä, mutta pakattuna on varmuuden varalta vermeet takuulla kaikkiin mahdollisiin olosuhteisiin. Olisin odottanut hektisempää olotilaa täksi illaksi, mutta kas vaan kun se jännitys ei oo mun kaveri, niin mua pikemminkin väsyttää. Tai sitten mun tankkaus on mennyt pipariksi, toivottavasti tosin ei. Huomenna saa syödä :) Vaikka pihvin, luxusta! Vichy ja banaanit tulee jo vissiin uniinkin, että sikäli ei kyllä tee mieli nukkumaan. Sen sijaan jos olisin vakuuttunut Heseateria-unista, niin olisin jo huilaamassa. Miten hitossa joku jaksaa noudattaa AINA jotain tarkkaa ruokavaliota, kysyn vaan??

Tänne lienee sitten tuleva koottu selonteko viikonlopun tapahtumista, mikäli mun kädet vielä huomenna puolen yön aikaan tottelee epäilemättä tyhjää täynnä olevien aivojen käskyjä tehdä ylipäätään yhtään mitään. Voi hyvää päivää mikä lause. Äh, Nukkumatin luokse.

Näihin tunnelmiin...

ROW, ROW, ROW YOUR BOAT

Kuulin vähän juttua, että jos kerran on blogi, niin sitä sitten pitäisi joskus päivittääkin. Olkoon siis niin. Joo-o, mulle kuuluu periaatteessa ihan hyvää ;-)

Viimeisten muutaman viikon aikana on kiirettä pidellyt jos jonkunlaisen asian tiimoilta. On etsitty isäukon entisiä opiskelukavereita 40:n vuoden takaa ja suunniteltu heille tasavuosikekkereitä. Täytyy kyllä sanoa, että hurjan mukavaa porukkaa heillä siellä Pajulahden Urheiluopiston kurssilla niinä vuosina on ollut. Puhelimessa on siis puhuttu jopa normaalia enemmän ja se on sitten jo oikeesti paljon.

Piskirintamaan kuuluu sitä perusvatkausta ja vähän treenejä. Pikkurakki kasvaa silmissä ja vaikka se veteli naamaansa mun parin sadan euron platot, niin mä siltikin tykkään siitä. Alkoholilla oli osuutta asiaan, nimittäin ihan selväpäinen ihminen ei syötä vaivalla hankkimiaan monoja koiralle, etenkään kun ne eivät ole korvattavissa K-kengän jalkineilla. Yks pieni perkele sille asialle. No joo, tänään vietettiin jokunen tunti koirakentällä muita koulien ja itsekin treenaten. Lainakoira Ritu kulkee jo aika kivasti. Totta puhuen mun tekis mieli ilmoittaa se kisoihin. Tarttee pohtia. Pubi on myöskin tutustunut agilityn saloihin putken ja puomin verran. Aika kivasti sujuu, tuntuu vaan tyyppi olevan hieman kuumahkoa sorttia ja osaa mielestään kovin paljon asioita vaikka mun mielestä ei juuri mitään. Sen verran uskaltaa kuitenkin sanoa, että hitaan tupsukkimudin eli Ween jälkeen joutuu taas meikäläinen laittaa tossua toisen eteen vähän reippaammassa tahdissa.

Ja sitten tohon otsikkoon. Viime syksynä mä tajusin suustani tulevan "joo" kun kysymys kuului "Lähdetkö Sulkavalle soutamaan?". Mikäs siinä sitten, yhdet puheet niinkuin aina. Vajaa viikko olisi siis vielä armonaikaa ennen suurta koitosta. Soutamassa on käyty jo ehkä vähän liikaakin, joten enää ennen perjantaita ei vedon vetoa. Täytyis kääntää ajatus tohon tankkaukseen ja kun se ei voi olla vaan ja ainoastaan nestepitoista - eli siideriä - niin siihenkin asiaan joutuu vähän keskittyä. Niinkuin mulle sanottiin, Sulkavan Soutu on helpoin tapa laittaa hullut numerojärjestykseen, huoh. Meillä on hyvä porukka, asenne kohdallaan ja mulla sentään ihan oikeat soutuhousut niin väkisinhän siitä tulosta syntyy :)

Pitäkäätten siis peukkuja perjantaina 10.7. klo 17.00, silloin starttaa Firebirds Undercover omalle kuuskyt ja risat kilometrin taipaleelleen tahtiairossa meikku. Upeeta! Mahtavaa! Mä ootan sitä maaliintulofiilistä :)

VOI ELÄMÄN KEVÄT

Miehet. Ei saatana.

MULLA ON KUVAUKSELLISIA RAKKEJA :)

Muutamaa viikkoa takaperin tehtiin treffit Hansun kanssa ja lienee yleistä, että hän mukanaan kantaa iiiiisoa kamerahärveliä. Totuus kun on, että näin liikkeissään sähäköiden rakkimuksien perässä on kohtalaisen turhauttavaa yrittää juosta jonkun perusmallisen PowerShotin kanssa ja kuvitella saavansa edes yhtä suhteellisen kelvollista otosta. Tässä siis vähän esimakua siitä, minkälaisia kuvat voivat joskus olla kun kamera on kelvollinen ja sitä pitelee henkilö, joka osaa kyseistä kapistusta käyttää:

Kuvat on ottanut Hanna-Mari Laitala, loput löytyvät osoitteesta

http://jussi.1g.fi/kuvat/Pubi%20Ato%20ja%20Wesley/

KIITOS!